Kazhal Ali Ibrahim on vuoden pakolaisnainen

Pakolaisnainen

Veolia Transport Vantaan palveluksessa työskentelevä linja-autonkuljettaja Kazhal Ali Ibrahim on valittu vuoden pakolaisnaiseksi.

Ali Ibrahim perheineen tuli Suomeen kiintiöpakolaisena Irakista vuonna 1996. Hän on Suomen ensimmäinen ja edelleen ainoa bussinkuljettajana työskentelevä kurdinainen.

– Haluan näyttää kaikille, että nainenkin voi tehdä samoja töitä kuin mies. Irakissa nainen ei voi toimia bussinkuljettajana, Ali Ibraham kertoo.

Ali Ibrahim on työskennellyt kuljettajana pian kymmenen vuotta ja koko ajan Veolian palveluksessa.

– Olen viihtynyt todella hyvin. Pidän työstäni sekä työkavereista ja esimiehistä. Aina olen saanut apua ja neuvoja, kun olen tarvinnut, hän sanoo.

Suomen Pakolaisapu on myöntänyt Vuoden pakolaisnainen
-tunnustuspalkintoja vuodesta 1998 alkaen.